Eilen se sitten iski. Totaalinen hinku päästä eroon valmispohjasta ja tehdä blogista oman näköinen. Klikkaus toisensa jälkeen siihen vaadittiin, mutta olen nyt jokseenkin tyytyväinen lopputulokseen. Banneri on jotenkin aivan tyyliini sopiva. Fontteja ja niiden värityksiä joudun varmaan vielä hiukan hienosäätämään.

Inspiraationa toimi Itkupillin blogspottia varten suunnittelema ilmainen blogitausta, jota en valitettavasti oikein saanut toimimaan vuodatuksessa. Muutenkin taustojen tekeminen vuodatuksessa hieman tökki, kun en keksinyt, miten sisältöosan ja laatikoiden taustat saisi läpinäkyviksi. Niinpä päädyin askartelemaan ja kuvaamaan oman bannerin. Tarvikkeina olivat Reprintin kukat, Papermanian ihanat kimaltelevat haaraniitit, ricrac-nauha ja vanha kunnon voimapaperi. Banneria blogiin sovitellessani jäin vielä kaipaamaan tuota läpinäkyvyysasetusta fontteihinkin. Sen avulla olisin voinut "häivyttää" ohjelman tarjoaman otsikon ja hyödyntää kuvankäsittelyohjelman monipuolisempia mahdollisuuksia otsikon ja sen sommittelun suhteen. Ihan vinkiksi, jos joku vuodatuksen kehittelijähenkilö sattuu blogiini eksymään... ; ) Niin ja kertokaahan ihmeessä viisaammat, jos olette keksineet ratkaisut mainitsemiini pulmiin.

Lopuksi vielä kuva siitä, mitä bannerille tapahtui, kun se oli täyttänyt tehtävänsä valokuvamallina.

[[split]] 

1283367783_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

[[split]]

Tarvikkeet:

Voimapaperi

Reprint-kukat ja papermania haaraniitit

Inkadinkado kirjainleimat ja pronssin värinen vesiliukoinen muste

ricrac-nauha