Täällä on taottu viimeisen kuukauden ajan opintopisteitä ihan urakalla. Onneksi perjantaina sain tämänkertaisen tenttiputken päätökseen... Askarteluja en ole kuitenkaan ihan kokonaan unohtanut. Aloitin tekemään korttia p*skarteluhaasteeseen, jossa piti käyttää kraftin lisäksi kahta väriä. Sen verran kuitenkin iski jumi ja kiire, etten ehtinyt saada korttia ajoissa valmiiksi. Tuossa se on edelleen olohuoneen lattialla ja tuntuu kaipaavan vielä jotain. Laittelen sitä tänne blogiin kunhan nyt ensi keksin, mitä se jokin voisi olla.

Pari iiihanaa tunnustusta olen kuitenkin tässä pienoisen taukoilun aikana saanut. :) Maikko ilahdutti minua tällaisella tunnustuksella:

Mukana tuli joukko kysymyksiä, joihin tuumin seuraavaa:

1. Lempiruoka: Tykkään ruoasta, joten tää on aika vaikea... Mutta asiallisesti valmistettu lasagne on korkealla listassa. Jauhelihakastike on kanssa ollut aina mun mielestä hyvää.  :)

2. Lempimakeinen: Helppo! Suklaa! :D

3. Lempiluettavani: Vähän vaihtelee. Opiskelujen lisäksi en ole jaksanut kovin raskaita juttuja lukea. Hyväksi todellisuuspaoksi ovat osoittautuneet Harry Potterit ja Austenin Janen teokset. Välillä tykkään pinnistellä aivoja ja ratkoa mysteerejä Agatha Christien kirjojen parissa.

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Tykkään erilaisten paperiaskartelujen tekemisestä. Kortteihin on tällä hetkellä matskuja aikasta hyvin, joten ne on nyt ykkösenä. Skräppäämisen suhteen materiaalivalikoimani on toistaiseksi aika pieni, joten leikekirjasivuja on tullut lähiaikoina harrastettua digitaalisesti. Digiskräppäystä ei ehkä kuitenkaan voi luokitella käsitöiksi... Virkkailut, neulomiset ja ompelut on kanssa kivoja, mutta niiden kanssa täytyy keskittyä ihan tosissaan ja usein tulee mentyä kantapään kautta. Vaativat vielä harjoittelua ennen kuin olen niiden kanssa mukavuusalueellani.

5. Lempielokuva: Vaihtelee aina vähän fiiliksen ja viimeaikaisen tarjonnan mukaan. Kestosuosikkeja ovat kuitenkin Amelie ja P.S. Rakastan sinua. Myös Jane Austen-filmatisoinneista tykkään, mutta ne ovat usein parempia sarjojen muodossa, kun juoni ei pääse typistymään liikaa.

 

Anski puolestaan ihastutti minua tällaisella tunnustuksella :) :

 

Myös tähän tunnustukseen littyi kysymyksiä ja vastailin niihin näin:


1. Väri: Lempiväri on lähiaikoina ollut vihreä ja erityisesti sen limeen vivahtavat sävyt. :) Myös entisaikojen pitkäaikainen ykkönen sininen miellyttää edelleen silmää.
2. Ruoka: Lasagne ja jauhelihakastike ovat korkealla listassa. Mutta jälkiruoilla on kyllä aivan erityinen paikka mun mahassa... ;)
3. Paikka, jossa haluaisi käydä: Niitä on todella monta. Olen tähän mennessä käynyt vasta kaksi kertaa Ruotsia kauempana. Tällä hetkellä listan kärjessä lienevät USA ja Venetsia. 

Molemmat tunnustukset ovat ehtineet kiertää jo niin monessa lukemassani blogissa, että tällä kertaa olen tylsä ja jätän nämä jakamatta eteenpäin. Mikäli vielä joskus tunnustuksen saan niin yritän kuitenkin parantaa tapani tässä suhteessa...

Mitä noihin otsikossa mainitsemiini arvontoihin tulee niin niitä on liikkeellä tällä hetkellä runsaasti ja vieläpä aivan ihanin palkinnoin. :) Mallun blogissa on onnekkaalle tarjolla hieno jouluhenkinen askartelusetti, Mai Livingissä on toisena voittona kauan kuolaamani "pesäkoru" ja Anski on koonnut kerrassaan käsittämättömän huiman askartelusetin. Lisäksi eksyin blogiketjureaktion välityksellä Nanaisen blogiin. Tykästyin hänen piirustustyyliinsä ja kuvauksiinsa "suklaatimaan" menosta. Myös hänen blogistaan löytyy arvonta. Palkintona on uniikkia taidetta. :) Vilaiskaapa sivupalkkia niin näette vähän vilausta kaikista ihanista voittomahdollisuuksista. :)