Huhhuh. Vetipä osallistumisen kanssa tiukoille, mutta ehdinpäs nippanappa P*skarteluhaasteeseen ihkaensimmäisellä ikinä tekemälläni aukeamalla. :) (Koskakohan olen viimeksi johonkin haasteeseen osallistunut...?) Aukeama syntyi kummilapsen lahja-albumia varten. Albumia tulee varmaan päivitettyä usean vuoden ajan, joten mitään varsinaista yhtä paperisarjaa siihen oli sen puoleen vaikea valita. Alustavasti siis ajattelin, että ajattomat musta ja valkoinen toistuisivat sivusta toiseen. Lisäksi ompeleet voisivat olla sellainen tekijä, jotka sitovat sivuja kokonaisuudeksi. Lahjaprojekti alkoi löytämästäni "nahkakantisesta" skräppialbumista, jonka sivut ovat noin 8x8 tuuman kokoisia.

Ensimmäisessä varsinaisessa sivussa hyödynsin kummilapsesta aikoinaan otettua ultraäänikuvaa. Koska lapsosen sukupuoli ei tuolloin ollut ainakaan itseni tiedossa, korosteväriksi valikoitui keltainen. Lisäksi muistin jossakin nähneeni ultraäänikuvan, josta oli tehty shaker ja tässä tuota innovaatiota lainasin. Kaikenkaikkiaan tästä sivusta tuli monella tapaa ensimmäinen laatuaan. Siinä on ensimmäinen ikinä skräppäämäni vauvakuva ja ensimmäinen ikinä tekemäni shaker. Lisäksi se on ensimmäinen leiska, jonka olen tehnyt 8x8 koossa ja osaksi aukeamaa.


Osittain sitoakseni aukeaman sivut yhteen, lisäsin ensimmäiseen sivuun pallopaperista tehdyn kaksihaaraisen viirin kuvan taakse. Toinen syy tuon viirin lisäämiseen oli tarinointi. Kun tuota viiriä siis vetää, tulee esiin tagi, johon ajattelin kirjoittaa tarinan siitä, kun kuulin kummilapsen olemassaolosta ensimmäistä kertaa.

Ekan sivun kaverin tekeminen ei sitten ollutkaan ihan pala kakkua. Sitä tuli pyöriteltyä tovi jos toinenkin. Halusin tehdä toisen sivun tuon ensimmäisen paperin kääntöpuolesta, mutta albumin sivujen koon puolesta se asetti oman haasteensa. Piti keksiä tapa peittää edellisen sivun leikkaamisen aiheuttama neliön mallinen reikä yhdessä kulmassa. Lopulta päädyin...viiriin... :) Koitin kovin sitoa tätä sivua edelliseen ompeleilla, väreillä, pitsillä ja dymotekstillä (siinä on syntymäaika, jonka olen yksityisyyssyistä nyt pikselöinyt), Laitoinpa vielä pienen ripauksen aiemman sivun kuviopaperiakin.
 

Myös toisessa sivussa on piilotettu tarinointitagi. Tähän oli ajatuksena kirjoittaa tarina siitä, kuinka puhelin soi keskellä yötä ja kuulimme pikkuisen saapuneen maailmaan. :)

Ja miltä ne sitten näyttävät vierekkäin? No tältä:


Mielestäni "ihan jees", mutta tuo vasemmanpuoleinen sivu on kyllä näistä kahdesta mun lemppari.